Teidän ihanin on matkalla
Odotusaika joka on muuttanut siun kehoa, valmistellut matkaasi äidiksi ja luonut uskomattoman tärkeän yhteyden vauvaan.
Haluan että siulla on tallessa nämä hetket kun odotatte teidän pienintä nyyttiä saapuvaksi. Joihin voit palata myöhemmin vauvan synnyttyä.
Perheenne kasvaa
Uniikkia aikaa elämänne ajanjaksossa. Ei aina välttämättä ulkoisesti tunnu siltä, mutta lupaan näyttää sen hehkun ja taltioida koskettavan hetken elämästänne.
Kuvaukseen voit tulla itseksesi, mutta ehdottomasti suosittelen jakamaan tämän yhdessä rakkaasi kanssa. Nämä voivat olla ikäänkuin eräänlaiset "treffit", jonka aikana pääsette fiilistelemään uutta tulevaa pikkuistanne.
usein kysyttyjä kysymyksiä odotuskuvauksesta
Milloin odotusajankuvaus kannattaa varata?
Odotusajankuvauksen voit varata kun tiedät odottavasi pikkuista. Joten älä ota paineita siitä että olet ajoissa, odotusaika voi olla toisille elämänsä yksi suurimpia kohokohtia ja ymmärrän täysin miksi kuvaus halutaan varata jo hyvissä ajoin. Tarkemman päivän voimme katsoa lähempänä ja suunnitella yhdessä mikä olisi paras ajankohta kuvaukselle. Suosittelen kuitenkin kuvauksia aina kaikille viikoilla 28-36, jolloin vauvamasu on jo kauniisti esillä.
Millainen kuvauspaketti sopii odotuskuvaukseen?
Odotuskuvaukseen sopii joko keskikokoinen tai iso valokuvauspaketti. Isossa kuvauspaketissa käytämme aikaa noin tunnin ja tämä mahdollistaa monipuolisempaa ja suurempaa galleriaa, jonka aikana voitte vaihdella asua, oikeasti päästä kuvaus tunnelmaan kiinni ja nauttia hetkestä ilman kiireen tuntua. Etenkin jos koet olevasi epävarma kameran edessä tämä antaa siulle enemmän aikaa rentoutua. Tai jos muutoin vain haluat jokaisen ihanan pienen hetken talteen, niin suosin isointa pakettia.
Miten pukeutua?
Annan jokaiselle kuvaus asiakkaalleni kuvausinfon, missä on paljon erilaisia valmistautumis vinkkejä ja tipsejä mitä ottaa huomioon. Lisäksi voin toimia teille stailaus apurina ja miulta saa kysyä ihan mitä vaan.
Odotusajankuvissa näyttää ihanalle kaikki vauvamahaa korostavat mekot, paljas iho & simppelit alusvaatteet, niin miten se siusta itse tuntuu omalta ja hyvältä.
